SAK:n aluetoimikunnat valitsivat taas tänä keväänä saamiensa ehdotusten pohjalta vuoden alueelliset duunarit. Yksi heistä on postityöntekijä Jouni Parkkonen Hyvinkäältä. Haastattelussa hän kuvailee itseään ihmiseksi, joka haluaa vaikuttaa asioihin ja joka uskaltaa sanoa ääneen oman mielipiteensä.
Elisa Väänäsen tehtäviin työsuhdeneuvonnan asiantuntijana kuuluu nuorten ja ulkomaalaistaustaisten neuvonta puhelimitse ja sähköpostilla työsuhteen pulmatilanteissa. Väänänen on hoitanut työsuhdeneuvonnan asiantuntijan tehtävää sijaisena jo kuluneen kevään ja myös tätä aiemmin.
SAK, Akava ja STTK ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä drooniuhkatilanteissa. Työmarkkinajärjestöjen suosituksen mukaan työntekijälle maksetaan palkka tilanteessa, jossa tämä on estynyt tekemästä työtään viranomaisen drooniuhkaa koskevan vaaratiedotteen vuoksi.
Netistä löytyy kiinnostava työpaikkailmoitus. Tehtäväkuvauksen ja työnantajan toiveiden jälkeen tekstissä on maininta siitä, että rekrytointi tehdään anonyymina. Mitä tämä oikein tarkoittaa?
SAK:n työsuhdeneuvonnan asiantuntijan Elisa Väänäsen tehtäviin kuuluu nuorten ja ulkomaalaistaustaisten neuvonta työsuhteen pulmatilanteissa.
www.sak.fi
Postityöntekijä Jouni Parkkonen on valittu Uudenmaan vuoden duunariksi. Valinnan teki SAK:n aluetoimikunta.
SAK osallistuu Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokouksiin. Näin kommentoimme kokousaloitteita sekä Kokoomuksen puoluekokouksessa käsiteltävää tavoiteohjelmaa. ⬇️
Mikä muuttui määräaikaisissa työsuhteissa kesäkuun alussa? Lue juristin vastaukset!
#työelämä #määräaikaisuus
Kansainvälien työjärjestö ILO hyväksyi tänään kansainvälisen sopimuksen alustatyöntekijöiden oikeuksista. Päätös on merkittävä askel kohti sitä, että digitaalisessa alustataloudessa tehtävää työtä ei jätetä työelämän perusoikeuksien ulkopuolelle.
Lue SAK:n tiedote 👇🏼
SAK on mukana Keskustan puoluekokouksessa Tampereella ja Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä 5.–7.6.2026.
Hallituksen työllisyystoimet kuivumassa pahasti kasaan. Vaivaiset 18 000 työllistä realisoitumassa vuoteen 2030(!) mennessä eli lähes ensi hallituskauden loppuun mennessä, vaikka vaikutusarvioissa päädytty aiemmin 105 000 työllisyysvaikutukseen. Nopeavaikutteista?
www.iltalehti.fi/politiikka/a...
Julkisuudessa ihmetellään nyt sitä, kuinka paljon Petteri Orpon hallitus on oikeasti sopeuttanut julkista taloutta. Uusia työllisiä tulisi uusien tietojen valossa vain 18 000 vuoteen 2030 mennessä.
Orpon hallituksen 105 000 työllistä muuttuikin vaivaiseksi 18 000 työlliseksi vuoteen 2030(!) mennessä, eli lähes ensi hallituskauden loppuun mennessä, myös valtiovarainministeriön mukaan. Työllisyystoimienhan piti olla nopeavaikutteisia ja näkyä jo tällä hallituskaudella. 😔
yle.fi/a/74-2023088...
Orpon hallituksen työllisyystavoite on jäämässä kauaksi maalistaan, todetaan Ylen saamassa valtiovarainministeriön asiakirjassa.