Environmental studies and science communication
Work: Finnish Environment Institute, @syke.fi
Suomeksi & In English
Jari Lyytimäki
Loading...
Tiedonjulkistamisen palkinnon saivat myös kolme tietokirjaa: Leea Lakan Kapina Pulpetissa, @timostewart.bsky.social Palestiina ja Israel sekä Sonja Kosken Simpanssi sisällämme. Aivan mainioita teoksia kukin!
Esimerkiksi Stewartin teos laittoi ajattelemaan oikeista ongelmista puhumisen vaikeutta. Suomessakin juutalaistaustaisia ihmisiä on leimattu syyllisiksi Israelin valtion tekemille julmuuksille. Tämähän on yhtä järkevää kuin pitkien suomalaisten syyttäminen koripallomaajoukkueemme heikosta pelistä.
On käsittämätöntä, että pohjatroolaus on missäänpäin sallttua vielä 2020-luvullakin. Kuvastaa sitä, miten keskenkasvuiseksi keskustelu kalastuksen ja kalankasvatuksen ympäristöllisistä ja eettisistä ongelmista on jäänyt.
Sustainable development in the European Union – Monitoring report on progress towards the SDGs in an EU context – 2026 edition ec.europa.eu/eurostat/web...
Voikopahan olla kuivemmalta kuulostavaa kuin lausunto valiokunnalle? Oikeasti kyse on välillä aika kipakastakin palautteesta, jolla lainvalmistelun laatua koitetaan parantaa. Ympäristösäädöksiä kirittävät @syke.fi lausunnot löytyvät nyt koottuna kimarana www.syke.fi/fi/tietoa-me...
Kohti viikonloppua. Puolisoni mielestä lenkkarit joutaisi vaihtoon, mutta päältäpäinhän nämä Kuomat on ihan siistit. Voisipa "Made in Finland" tarkoittaa muutakin kuin murenevaa perustaa siistissä ulkokuoressa
Kestävyys puhuttaa, joten onpa hyvä että uusi Euroopan kestävyysraportti tarjoilee näppärän työkalun Suomen kehityksen asemointiin. Sen mukaan tosin edistymme mainiosti luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja ilmastotyössä, mikä on hyvin harhaanjohtavaa tulkintaa. ec.europa.eu/eurostat/cac...
El Niño-ilmiö tarkoittaa sitä että lähivuosina populistiset ja rasistiset "Suomi ensin" -väitteet tulevat yleistymään ilmastokeskustelussa, vaikka ratkaisujen ytimessä on globaali yhteistyö ja epävarmuuksien sietokyky www.hs.fi/maailma/art-...
Mahtavaa hommaa tämä tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen valikointi! Tämän vuoden palkituista luonnehdintani Linkkarin puolella. @finnwatch.org, Wikipedistit, Luontoita/Naturväkterna ja Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio ovat palkintonsa ansainneet!
www.linkedin.com/posts/jari-l...
As part-night lighting by turning off streetlights in the middle of the night becomes more widespread among local authorities, three studies focusing on different species show that, often, turning off the lights for a few hours is not enough.
Read more in The Conversation: https://ow.ly/V5yw50Z9LOk