Tämän uutisen valossa kiinnostaa tietää, mitä hakukonetta jengi käyttää? Itselläni on ollut jo vuosia käytössä DuckDuckGo. Viime aikoina olen myös hieman testaillut Kagia. Toisaalta myös eurooppalainen vaihtoehto, kuten Qwant, kiinnostaisi. Kokemuksia?
Meillä on Suomessa korkea verotus, mutta vastineeksi saamme maksaa itsemme kipeiksi myös terveydenhuollosta 🥰
yle.fi/a/74-20222860
Tällä viikolla Turku on päättänyt investoida yhteensä noin 100 miljoonaa monitoimitaloon ja sillan korjaamiseen. Näiden investointien summa on noin 1/4 suunnitellusta raitiotiestä ja ne kuitataan olan kohautuksella. Ja silti väitetään, että raitsikka on se, joka ajaa kaupungin konkurssiin.
Enkä siis suinkaan vastusta näitä 100 miljoonan investointeja! Hyvä, että kasvavaan kaupunkiin rakennetaan uutta ja kunnostetaan vanhaa. Mutta on hassua, että 400 miljoonan investoinnista saadaan tällainen vuosikausien hulabaloo aikaiseksi, kun 100 miljoonan investoinnit ovat ihan arkipäivää.
"Valtosen mukaan tärkeintä on saada avattua Hormuzinsalmi"
Ei siis siviilien tappamisen tai infran tuhoamisen lopettaminen. Kunhan öljy virtaa ja pumppuhinta laskee niin äänestäjät ovat tyytyväisiä ja Valtonen voi nukkua yönsä hyvin.
SDP teki ryhmäpäätöksen, jolla ei näytä olevan mitään merkitystä. Päätös ratikasta tehdään 2 viikon päästä ja todennäköisesti ihan yhden tai kahden äänen erolla jompaan kumpaan suuntaan.
Jännäksi menee. Yksittäinen poissaolo voi ratkaista koko homman.
yle.fi/a/74-20224028
Voidaanko pliis lakata puhumasta Turun iänikuisesta savimaasta, johon kuulemma kaikki infra uppoaa kuin pohjattomaan suohon? Jostain syystä paaluttaminen on monella täysin vieras konsepti silloin, kun puhutaan ratikasta.
STOP ISRAEL 🚫 - If all the good people of internet around the world, instead of being silent, would share this plea, would it break the algorithm, make their whitewashing campaign of hundreds of billions of dollars obsolete, change the tide, make a difference, make the governments listen?
En vastusta turpeen pragmaattista huoltovarmuusroolia siirtymävaiheessa, mutta tällainen identiteettipoliittinen horina jostain ”kunnianpalautuksesta” on surullista pelleilyä ja pahimmillaan verorahoilla kannustetaan tässä koneyrittäjiä investoimaan kalliisti menneisyyden umpikujaan.
Ruokalähetit ovat työntekijöitä ja sellaisena heitä olisi pitänyt jo kohdella ja täytyy alkaa kohtelemaan viimeistään nyt. Ei muuta kuin järjestäytymään ja neuvottelemaan työehtosopimusta! 💪
#Justice4Couriers
yle.fi/a/74-2021612...