Tarina etenee hiljalleen, mutta Haahdilla on sellaista kerronnallista voimaa, että tylsää ei ole hetkeäkään. Koti suorastaan imaisee mukaansa hyvässä tasapainossa olevilla osasillaan, joissa vaihtelevat arki, menneisyyden muistot ja kahden rikoksen selvittely.
Tyynenmeren saarivaltioiden kaupungit kasvavat nopeasti, mutta kaupunkisuunnittelu ei pysy mukana. Köyhyys, tulvat, myrskyt ja maanjäristykset koettelevat haavoittuville alueille syntyneitä epävirallisia asuinalueita.
Vuoden 2026 jalkapallon MM-kisat saatetaan pelata vaarallisen kuumissa olosuhteissa. Jopa neljänneksessä turnauksen otteluista lämpötila voi ylittää ammattilaisurheilulle suositellut turvallisuusrajat.
Presidentti Nayib Bukelen poikkeustila lopetti vuosikymmeniä jatkuneen jengiväkivallan ja palautti turvallisuuden kaduille. Samalla ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin raportoivat mielivaltaisista pidätyksistä, joukko-oikeudenkäynneistä ja vankilakuolemista.
Lontoossa käydyt merenkulun ilmastoneuvottelut päättyivät ilman ratkaisuja, vaikka paine päästöjen vähentämiseen kasvaa. Samaan aikaan Tansanian rannikolla kalastajien saaliit pienenevät ja meri muuttuu.
Tatiana Elfin toinen trilleri Mestari kääntyy lähes kauhuromaaniksi eristetyllä saarella myrskyn ulvoessa
Kansan Uutiset KU
Näyttelijä Riku Nieminen ehdolle eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä: ”Jos halutaan vahva vasemmistolainen hallitus, kannattaa äänestää vasemmistoliittoa”
Kansan Uutiset KU
Tatiana Elf on luonut päähenkilön, joka on täysin arvaamaton ja siksi niin monia mahdollisuuksia antava. Nämä trillerit karttavat kaavamaisuuksia, tutkivat ihmismielen synkimpiä puolia ja ovat jännityksen etujoukkoa.